Aprillipäivän talviset ristiäiset

Rakas prinsessamme sai kasteen yhtä lumisateisena päivänä kuin syntyessään, nimittäin aprillipäivä Helsingissä oli kovin talvinen eikä keväästä ollutkaan yhtäkkiä enää merkkejä. Siksi Viljan saama toinen nimi Talvikki sopikin tunnelmaan täydellisesti. Toinen nimi tuli kaikille läheisille yllätyksenä mutta etunimen kerroimme jo syntymäpäivänä, kun selvisi että vauva on tyttö ja nimihän oli ollut päätettynä jo alkuraskaudesta asti.

Vietimme ristiäisiä Tapanilan kirkolla. Paikka on meille tärkeä, sillä minut ja Teemu on myös vihitty siellä ja lisäksi Tuulin ristiäisiä vietettiin siellä kaksi vuotta sitten. Meidän koti olisi liian pieni ja ahdas reilulle 20 hengelle. On tosi kätevää, että seurakunnalla on tuollaisia kivoja juhlatiloja, joiden käyttäminen ei myöskään maksa mitään. Kastetilaisuus kirkossa oli todella tunnelmallinen ja papin puhe oli niin liikuttava, että pidättelin kyyneleitä mutta huomasin ainakin myös oman äitini pyyhkivän silmäkulmiaan. Pappi puhui tosi kauniisti. Vilja oli hereillä koko ajan ja uskomatonta kyllä pysyi tosi rauhallisena, ei itkenyt kertaakaan mutta välillä vähän vääntelehti kun masussa pärisi.

Ristiäisissä parasta oli se, että juhlat syntyivät yhdessä tekemällä: Läheisemme antoivat kukin oman panoksensa järjestelyihin. Isäni halusi tarjota alkumaljat, anoppini eli mummo toi suloiset koivunoksilla koristellut tulppaanikimput pöytiin. Hän oli leiponut myös fetapiirakkaa ja katsoi Tuulin perään juhlien ajan. Äitini toi pippereitä, pappa koristeli tilaa, ystäväni Manna toimi tarjoilijana ja auttoi alkuvalmisteluissa ja siivouksessa. Teemu teki herkullisen bataattikeiton (ainoa murheemme oli, että keittoa olisi saanut olla vähän enemmän sillä se melkein loppui kesken). Pappi lainasi omia skumppalasejaan niin ei tarvinnut hommata kertakäyttölaseja alkumaljoille. Huikein yksittäinen juhlaelementti oli kuitenkin ehdottomasti mielettömän upea ja taivaallisen makuinen täytekakku, jonka ystäväni Krista oli samana aamuna leiponut. Kaksikerroksista kakkua koristi Kristan itse tekemä sokerimassapupu. Kakku oli ihanan keväinen, sillä mustikkacurdia täydensi makuparina raikas sitruunamousse.Haastetta Kristalle kakun tekoon oli tuonut gluteeniton leivonta, kun kakkupohja ei käyttäydy ollenkaan samalla tavalla leivonnassa kuin tavallisista jauhoista leivottu. Mausta tai koostumuksesta ei kuitenkaan olisi kukaan osannut arvata, että se oli gluteenitonta.

Viljan lahjatoiveeksi olimme esittäneet, että toivoisimme hänelle jotakin kevyttä, aineetonta tai kirjekuoreen mahtuvaa lahjaa. Halusimme rajoittaa kotiimme tulevan tavaran määrää, sillä Tuulin jäljiltä meillä on tosi paljon vaatteita ja leluja ja minua ahdistaa lelujen jatkuva lisääntyvä määrä. Kaikki sukulaiset ja ystävämme kunnioittivat lahjatoivetta ihanasti, sillä Vilja sai maailman söpöimmän kummilusikan, rahaa omalle säästötililleen, lahjakortteja (kekseliäin lahjakortti oli erityisesti ystäväni Iitan perheeltä saatu lahjakortti Viljalle istutettavaan omenapuuhun uuden kotimme pihaan!), koruja (mm.kertakaikkisen suloisen Kalevakorun suojelusenkelin siivet-kaulakorun) ja itseneulottuja luomuksia, kuten upean virkatun vauvapeiton.

Niin, meidän perhettä on siunattu myös uudella kodilla! Eikä millä tahansa kodilla vaan unelmien kodilla. Me nimittäin muutamme toukokuun aikana omaan taloon! Olemme todella innoissamme ja mieli vaikka mitä sisustushaaveiluja pullollaan. Valoitan niistä varmasti jossain vaiheessa lisää.

Mutta nyt virallisesti nimensä saanut Vilja Talvikki alkaa heräillä, hän nukkuu taaskin päiväuniaan kantoliinassani tässä samalla kirjoittaessani. Vilja on todellinen liinavauva, sillä hän herää yleensä heti jos yritän laittaa turvakaukaloon tai sänkyyn nukkumaan mutta liinassa vetelee helposti parinkin tunnin päikkärit. Rakastan pitää onneksi Viljaa lähellä ja liinassa, joten se ei haittaa muuta kuin kangaspuilla kutomistani, sillä vauva edessä liinassa en pysty kutomaan. Uusi liinaprojektini siis tuntuu junnaavan paikallaan kun tuntuu, että päivässä ei löydy juuri tilaisuuksia kutomiselle. Niin epätoivoisesti olen vähän kutomista kaivannut, että viime yönä koitin hiipiä kutomaan yhden aikaan kun muu perhe nukkui sikeästi. Sain reilun sentin kudotuksi, kun kuulin makuuhuoneesta jo Viljan ääniä. Vilja olikin sitten yhtäkkiä pirteä kuin peipponen mitä ei varmasti olisi ollut, jos olisin vain jatkanut uniani hänen vieressään (silloin Vilja nukkuu niiiin hyvin). Otin Viljan sitten turvakaukaloon kangaspuiden viereen, ajattelin että jos viihtyisi vähän aikaa katselemassa kutomistani. Seuraavaksi heräsikin sitten Teemu, vaikka yritin kutoa todella hiljaa. Kangaspuilla ei kyllä pysty äänettömästi kutomaan ja kangin kiertämisestä vasta meteliä tuleekin, lisäksi kirkkaan kudontavalot paistavat makkariin asti kun meillä ei ole makkarissa mitään suljettavaa ovea. Aloin pelätä, että herätän sitten Tuulinkin niin pakko oli nöyrtyä jättämään kangaspuut odottamaan. Toivoisin tänään saavani tilaisuuden kutoa! Uskon tilannettava helpottavan myös kun Teemua varten tilaamani Ruckelin kantoreppu saapuu, niin Vilja voisi nukkua Teemunkin kannettavana. Jostain syystä aina kun siirrän Viljaa nukkumaan Teemun syliin, niin Vilja hyvin pian herää ja haluaa takaisin maidontuoksun eli minun luokse. Vauhtia kutomisprojektiini laittaa kyllä nyt ensi kuussa koittava muutto, sillä kangaspuita ei voi mitenkään siirtää uuteen kotiin ilman että loimi on kudottu loppuun! Vielä olisi aika monta metriä jäljellä...