Äideille oikeus valita synnytyspaikkansa itse!

Kotisynnytyksen valintaa ei ole tehty helposti 2010-luvulla eikä kukaan valitse synnyttää kotona heppoisin perustein. Helsingin Sanomien artikkeli  (HS 2.5.2017) on kirvoittanut aiheesta paljon keskustelua enkä malta olla tuomatta omaa näkökulmaani kotisynnyttäjänä esiin. Kotisynnytysten määrän ennustetaan kasvavan, vaikka niitä ei Suomessa virallisesti suositella. Koska kotisynnytystä ei virallisesti suositella, joutuu valintaansa synnyttää kotona usein perustelemaan useille eri tahoille eikä kotisynnytykseen saa esimerkiksi minkäänlaista tukea Kelalta. Kotisynnyttäjä maksaa siis synnytyskustannukset itse ja väitän, että kukaan ei maksa useampaan tonnia vain hienon elämyksen vuoksi tai tee näin valtavirrasta poikkeavaa ratkaisua perehtymättä asiaan perusteellisesti. Kotisynnytyksen valitseva äiti on siis harkinnut ratkaisuaan perin pohjin esimerkiksi tutustumalla alan kirjallisuuteen ja keskustelemalla asiantuntijoiden kanssa. Meidän perheen tapauksessa synnytykseen säästäminen alkoi heti raskaustestin tekemisen jälkeen, sillä muuten meillä ei olisi ollut varaa kotisynnytykseen. Kotisynnytyksen valitsema äiti joutuu perustelemaan valintaansa ja mahdollisesti kohtaamaan ennakkoluuloja ja epäilyjä; hänen on oltava kyllin sisukas ja vahva pitämään oman mielipiteensä näinkin intiimissä päätöksessä. Kotisynnytyksen valinnut äiti valmistautuu synnytykseen hyvin etukäteen niin henkisesti kuin fyysisesti, jotta synnytys kotona sujuisi mahdollisimman hyvin ja jotta äiti osaisi käyttää erilaisia tekniikoita kivunlievitykseen avautumisvaiheessa. Kotisynnytys vaatii naiselta vahvaa tietoisuutta omasta kehosta (HS Mielipide 6.5).

Jokaisen äidin tulisi saada valita parhaaksi katsomansa synnytyspaikka lapselleen, oli se sitten hänen mielestään koti tai sairaala. On surullista, miten huonoa kohtelua terveydenhuollon ammattilaisilta kotisynnyttäjä saattaa saada osakseen tekemänsä valinnan vuoksi. Kotisynnytykseen tulisi saada julkista tukea, jotta kotisynnytyksiä ei tuomittaisi ja ne äidit, jotka haluaisivat synnyttää kotona sekä edellytyksiltään siihen sopisivat, voisivat rauhassa valita kotisynnytyksen ilman tuomitsevaa ilmapiiriä. Kotisynnyttäjä on yleensä sairaalan lähellä asuva terve, matalan riskin uudelleensynnyttäjä ; kotikätilöillä on tietyt tarkat kriteerit, joiden perusteella ottavat äidin asiakkaakseen.

Synnytin toisen lapsemme Viljan suunnitellusti kotona (lue blogini synnytyskertomus).  Valitsin kotisynnytyksen useastakin eri syystä ja päätös oli minulle selvä jo alkuraskaudesta. Koin kotisynnytyksen turvallisempana itseni kaltaiselle herkkäpersoonaiselle synnyttäjälle, jolla on vahva luotto omaan kehoonsa synnytyksessä, joka reagoi herkästi ympäristöönsä (sairaalaympäristössä en osaisi rentoutua) ja joka on valmistautunut synnytykseen huolellisesti ja suhtautuu siihen luottavaisesti ja positiivisesti. Omasta mielestäni koti oli minulle sopivin paikka synnyttää myös synnytystoiveisiini nähden.

Minulle tärkeimpiä toiveita synnytykseen liittyen olivat:
- että saisin synnyttää luonnollisesti ilman lääkkeellistä kivunlievitystä
- synnytyksessä ei olisi mukana ketään, joka saattaisi kohdella minua tylysti tai vaikeuttaisi synnytyksen kulkua --> valitsemalla synnytyksessä toimivat kätilöt itse saatoin hyvin mielin odottaa synnytystä, kun tiesin etukäteen ketkä siinä olisivat mukana ja saatoin olla varma, että he kunnioittaisivat minua synnyttäjänä. Minun ei tarvinnut jännittää etukäteen, millainen kätilö synnytyksessä olisi tai osuisinko synnyttämään vuoronvaihtojen keskelle.
- että saisin synnyttää veteen (tämä olisi onneksi mahdollista Kätilöopistolla, Jorvissa ja Naistenklinikalla mikäli altaita on vapaana). 

Kauhukuvani synnytyksestä olisivat olleet, että
- joutuisin synnyttämään homeisessa synnytyssalissa (mikä olisi voinut olla jopa todennäköistä jos olisin omassa lähisynnytyssairaalassani synnyttänyt)
- minulle tuputettaisiin lääkkeellistä kivunlievitystä


Olin erittäin tyytyväinen siihen, että päätin synnyttää kotona ja että sain synnyttää kotona. Jotta voi synnyttää suunnittellusti kotona kotikätilön kanssa, on synnytyksen käynnistyttävä luonnollisesti 38-42 raskausviikoilla. Toivoin siis kovasti, että vauva ei syntyisi ennenaikaisesti tai ei jouduttaisi käynnistämään synnytystä. Mikäli olosuhteet kotisynnytyksellä ovat mahdolliset, niin silti sairaalaan lähdetään tietenkin hyvin matalalla kynnyksellä ja ajoissa, jos synnytyksen kulussa vaikuttaa olevan jotakin poikkeavaa tai mikä tahansa asia herättää huolta. Suomessa tilastoiduissa suunnitelluissa kotisynnytyksissä sairaalaan siirtymiset ovat olleet pääosin kiireettömiä omalla autolla tapahtuneita siirtymiä eivätkä ole siis vaatineet ambulanssia. Vaikka olinkin siis päättänyt synnyttää kotona, tottakai olisimme lähteneet heti sairaalaan jos mitä tahansa huolta olisi ilmennyt tai mikäli olisinkin kokenut oloni turvattomaksi kotona. Jouduin myös toki pohtimaan kotisynnytykseen liittyviä riskejä, että mitä jos jotain kävisi vauvalle. En tietäisi mitään raskaampaa taakkaa loppuelämäänsä kuin että vauvalle olisi käynyt jotain, mutta uskoin silti vakaasti että niin minulle kuin vauvalleni kotisynnytys olisi paras valinta.

Olisin toivonut saavani asiallista kohtelua kaikilta terveydenhuollon ammattilaisilta, mutta olin varautunut kohtaamaan syyllistämistä ja epäilyjä. Yllätyinkin erittäin positiivisesti, kun neuvolassa päätöstäni tuettiin ja kunnioitettiin niin oman neuvolaterveydenhoitajan kuin lääkärinkin toimesta. Neuvolalääkärini totesi neljä viikkoa ennen synnytystä, rv 36, lääkärintarkastuksessa että tämä vauva olisi ihanteellinen kotisynnytettävä. Vauva oli nimittäin pieni ja siro ja kiinnittyneenä hyvissä asemissa tulossa. Minulla jäi tosi hyvä ja kannustava mieli näistä lääkärin sanoista ja koin, että ne valoivat entisestään luottamusta itseeni synnyttäjänä. Julkisella puolella minua siis kohdeltiin hyvin ja asiallisesti, joten olin todella tyrmistynyt yksityisen puolen gynekologiin, joka kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa lyttäsi minut täydellisesti vastaanotollaan. En ole koskaan kokenut oloani niin surkeaksi ja syyllistetyksi, gynekologi kutsui minua todella vastuuttomaksi ja sanoi minun pelaavan uhkapeliä vauvani hengellä. Poistuin vastaanotolta kyyneleet silmäkulmissa ja harmitti todella paljon, että tällainen tapahtui vain kaksi viikkoa ennen synnytystä. Onneksi ehdin saada tukea ja kannustusta kahdessa viikossa niin paljon, että se gynekologi ei onnistunut aivopesemään minua luopumaan kotisynnytyspäätöksestäni.

Yksi suuri epäkohta kotisynnytyksen julkisen tuen puuttumisessa on vastasyntyneen k-vitamiinipistoksen saamisen vaikeus. Kaikki sairaalassa syntyvät vauvathan saavat automaattisesti k-vitamiinipistoksen, mutta kotisynnyttäjän on hankittava se itse. Sen saamista ei ole tehty helpoksi ja minäkin olin sillä kauhujen gynekologivastaanotolla pyytämässä tuota k-vitamiinipistosreseptiä. Gynekologi kirjoitti pyynnöstäni k-vitamiinireseptin vaikka lyttäsi minut vastaanotollaan, mutta hän ei tajunnut kirjoittaa reseptiin ruiskua, jolla pistos annettaisiin. Lääkeruiskujen saanti apteekeista ilman reseptiä on mahdotonta, vaikka kotikätilöni kuinka aneli ruiskua vastasyntyneen vauvani k-vitamiinipistoksen antamiseen, joten pistosta ei voitu antaa. Vilja joutui saamaan k-vitamiininsa suun kautta tämän reseptivirheen vuoksi, mutta onneksi sitten Kätilöopistolla lääkärintarkastuksessa viiden päivän ikäisenä annettiin loppu k-vitamiini pistoksena (suun kautta otettaessa loppuosa olisi annettu kuukauden ikäisenä ja halusin nimenomaan pistoksen, sillä olin lukenut että se vaikuttaa varmemmin kuin suun kautta otettu).

Kotisynnytyksen hyviä puolia omasta näkökulmastani olivat:

- yksilöllisyys (saa valita itse kätilöt ja ketkä ovat mukana synnytyksessä)
-synnyttäjä on aktiivinen toimija omassa synnytyksessään (kätilöt ovat vieraana omassa kodissani kun taas sairaalassa olet itse vieraana, "potilaana", kätilöiden luona)
- synnytyskumppani on todella aktiivinen toimija (tai joutuu olemaan)
- synnytystavan saa valita helpommin itse, kuten vesisynnytyksen
- oman kodin rauhassa oli helpoin rentoutua
- koin kotona synnyttämisen turvallisempana kuin sairaalasynnytyksen
- sisarukset voivat olla mukana. Isosisko Tuuli oli mukana synnytyksessä ja se oli niin luonnollista kuin olla voi, eipähän ihmettele koskaan mistä sisko oikein tuli.
- ei puuttumista synnytyksen kulkuun, ei seurantaa (esikoisen synnytyksessä jouduin makaamaan tasaisin väliajoin liikkumatta seurantavyössä sydänäänien kuuntelua varten), ei kirkkaita näyttöjä, jotka näyttävät supistuskäyriä.
- vauvan kanssa saa olla heti oman kodin rauhassa
- istukan saa pitää itse (me päätimme, että hautaamme sen mökille kauniin puun alle muistoksi).

Vinkkejä kotisynnytystä suunnittelevalle:

- aloita valmistautuminen hyvissä ajoin.
- tutustu kotikätilöjen palvelutarjontaan ja valitse itsellesi sopivin tiimi, palkkaa kätilöt hyvissä ajoin etukäteen.
- lue alaan liittyvää kirjallisuutta, joka vahvistaa luottamustasi itseesi synnyttäjänä. Suosittelen lämpimästi lukemaan etenkin Marie Mongan: HypnoBirthing ja Ina May Gaskin: Ina May's Guide to Childbirth.
- juttele ja kysele kotisynnyttäjien kokemuksia
- kerää ympärillesi kotisynnytykseen myönteisesti suhtautuvia tukijoita ja läheisiä. Minä olin todella onnekas, kun sain päätökseen täyden tuen mieheltäni, ystäviltäni, isältäni ja kaikilta muilta läheisiltä, joille asiasta kerroin etukäteen.
- tee runsaasti erilaisia rentoutumisharjoituksia päivittäin, aloita ne jo useita viikkoja ennen synnytystä. Itse tein cd:ltä ohjattuja rentoutuksia (kehomeditaatioita ja hypnosynnytyksen sateenkaarirentoutusta), omia rentoutumishetkiä ilman ohjausta eli opettelin syvärentouttamaan itse itseni.
- tee mielikuvaharjoituksia synnytysaaltoja (supistuksia) varten jo etukäteen ja hyödynnä niitä synnytyksessä. Itse kuvittelin aina jokaisella aallolla puhaltavani erivärisiä ilmapalloja ja päästäväni ne ilmaan tai välillä kuvittelin kohdun olevan ruusunnuppu, joka avautuu täyteen kukoistukseen.
- lue positiivisia kotisynnytyskertomuksia, sulje korvasi kauhutarinoilta ja pelottelulta.
- kirjoita ylös kannustavia mietelauseita synnytykseen liittyen ja lue niitä aina kun kaipaat vahvistusta synnytysluottamukseesi.
- työstä kaikki henkiset pelot ja mieltä vaivaavat asiat ennen synnytystä, sillä erilaiset huolet, murheet tai tunnelukot voivat vaikeuttaa kotona synnyttämistä. Tästä oli hyviä esimerkkejä Ina May'n kirjassa.

Ja mikä tärkeintä, ole ylpeä valinnastasi, oli toivomasi synnytyspaikka mikä tahansa. Jokaisella äidillä on oikeus valita, missä vauvansa synnyttää. Toivottavasti kotisynnyttäjät saisivat pian julkisen tuen taakseen valinnalleen ja jokainen äiti saisi olla rauhassa päätöksensä kanssa, oli se sitten synnyttää sairaalassa tai kotona.

On todella henkilökohtaista, missä kokee turvallisimmaksi synnyttää. Toiselle sairaala saattaa tuntua turvallisemmalta vaihtoehdolta.

Missä sinä haluaisit synnyttää ja miksi?

Omakotiunelmia

Bauhausissa katselemassa maaleja uuden kodin remonttia varten

Meidän haave omasta kodista toteutuu ihan kohta! Ostimme nimittäin talon - tai siis saimme pankilta jättilainan ja 25 vuoden päästä omistamme talon. Saamme vappuna avaimet, mitä ollaan innolla ja malttamattomasti odotettu kaupantekopäivästä lähtien. On ihanaa suunnitella kodin sisustusta ja haaveilla elämästä uudessa kodissa.

Tärkein ja suurin toiveeni on, että uudessa kodissa olisi harmonisempaa ja kauniimpaa eikä ainuttakaan turhaa tavaraa. Olen konmarittanut nykyistä kotiamme reippaasti yli vuoden ajan mutta ahdistavaa kyllä, en ole saanut järjestystä pysymään vaikkakin huomattavia parannuksia kodin viihtyvyyteen konmarimetodi on tuonut. Mun alitajuntaa tuntuu vaivaamaan usein meidän varastokoppi, joka on vielä siivoamatta ja tavarat läpikäymättä. Se on sellainen ahdistava pieni ja korkea koppi, joka on lattiasta kattoon asti niin täynnä tavaraa, ettei sieltä pysty oikein ottaa tarvittavaa tavaraa pois purkamatta suurta osaa korkeasta pinosta pois ensin. Sieltä ei siis tule haettua mitään juuri ikinä ja oon miettinyt, että mitä ihmettä teemme niillä tavaroilla. Yhtä hyvinhän sieltä voisi heittää melkein kaiken pois jos emme kerran ikinä tarvitse sieltä mitään. No mutta uuteen kotiin en aio viedä täältä yhtäkään tavaraa käymättä sitä läpi. Teenkin suursiivousta ja tavararaivausta nyt etukäteen vaikka Teemun mielestä kätevämpää olisi tehdä se muuton yhteydessä, samalla kun pakkailee tavaroita. Mä oon sitä mieltä, että ei siinä muuttotouhussa ehdi keskittyä tavaroiden karsimiseen vaan käy niin että sitä roudaa paljon turhaa uuteen kotiin aikeena käydä ne siellä läpi, mutta sitten se unohtuu. Näin kävi Etu-Töölöstä Tapuliin muuttaessani, siksi se varastokoppi on ääriään myöten täynnä kun en silloin joskus käynyt niitä tavaroita läpi kun olisi pitänyt.

Jotta uudessa kodissa olisi seesteistä ja viihtyisää, oon ottanut avuksi feng shuin, tuhansia vuosia vanhan kiinalaisen ympäristöopin, joka tarjoaa tarkkoja ohjeita kodin sisustussuunnitteluun. Oon opiskellut sitä innoissani kirjoista ja kävin Babyjoyssa Voimakoti feng shuin avulla- luennollakin. Aion tehdä oman postauksen, miten oon tulevan kodin sisustusta suunnitellut feng shuin mukaan!

Vähän tätä uusikoti-intoilua on hidastanut se, että ollaan oltu tosi kipeinä ja mulla oli tiistaina luokanopettajan monialaisten erillisopintojen pääsykoe. Viimeisen kuukauden ajan käytin kaikki päivän vapaahetket kokeeseen lukemiseen eli toisin sanoen ne arvokkaat omat hetket, jolloin sekä Tuuli että Vilja nukkuivat yhtäaikaa päiväunia. Tätä aikaa on päivässä tunti ja yleensä käytän sen aina johonkin kivaan, kuten Hesarin lukemiseen teekupposen kera, blogini kirjoittamiseen, kutomiseen tai hyvän kirjan lukemiseen. Tuhlasin siis arvokasta aikaa opiskellakseni tuohon pääsykokeeseen, koska haluaisin niin kovasti saada luokanopettajan pätevyyden aineenopettajapätevyyteni rinnalle. Pääsykokeessa oli useita satoja ihmisiä, sillä se oli yliopiston päärakennuksen ykkössalissa, ja lähes jokainen istumapaikka oli täynnä. Vain 8 hakijaa valitaan, joten kokeesta pitäisi saada täydet pisteet. Aika masentavalta ja toisaalta huvittavalta tuntuikin, kun koepaperin eteeni saatuessa tajusin lukeneeni aivan väärin kokeeseen sen kuukauden ajan. Lukemisestani ei ollut ollut mitään hyötyä, sillä olin ymmärtänyt koealueen väärin. Oi voi, tunsin itseni niin tyhmäksi mutta olihan se nyt tavallaan aika hauskaa, että voi käydä noin. Kaikki ne lukuisat tunnit kokeeseen lukua, ja aivan väärien juttujen lukemista! Kahden vuoden päästä on sitten uusi mahdollisuus, kun tollanen koe on seuraavan kerran.

Pääsiäisestä lähtien ollaan myös oltu kipeänä kaikki. Tuulille tuli kauhea räkätauti, mä olin mahataudissa, sitten mulle tuli sama räkätauti ja viikonlopusta lähtien se tuli myös pikku-Viljalle. Käytiin eilen lääkärissä kun Viljan yskiminen alkoi olla sen verran rajua ja selvisi, että kyseessä on RS-virus. Se on vauvoille vakavampi juttu, hengitystä pitää seurailla. Isommille se on vain tavallinen vaaraton flunssa. Oon yrittänyt vaan ajatella, että Vilja kyllä paranee pian ja että meidän täytyy tsempata sitä ja antaa niin paljon rakkautta ja hellyyttä nyt että jaksaisi selättää taudin. Tuuli on antanut tuttuun tapaansa sen 100 pusua päivässä :) Hyvää on myös se, että Vilja nukkuu kaikki päiväunensa kantoliinassa pystyasennossa, joten lima ja räkä pääsee valuun pois eikä yskitä niin kuin makuulla. Meillä on tänään jälleen sama lääkäri nyt iltapäivällä, koska näin pienellä vauvalla tota RS:ää seurataan tarkkaan. Eilisellä käynnillä pyysin lääkäriä tsekkaan samalla myös Tuulin korvat ja niistäkin löytyi korvatulehdus. On vähän tylsää kun ollaan oltu nyt pääsiäisestä lähtien melkein kaikki päivät vaan kotona. Mä olen aivan tukkoinen ja yskäinen, hajuaisti on kateissa. Viljan ääni palasi onneksi tänään takaisin. Oli sydäntäraastavaa kuunnella Viljan itkua, kun hänellä ei ollut ääntä, kasvoista näki että itki mutta suusta ei tullut oikein mitään.Eiköhän vapuksi nyt helpota kaikilla tämä ja pääsemme viettämään ihanaa vappupiknikkiä uuden kotimme pihalle! <3

Rentoutumista vauvan kanssa mandalaa maalaten ja ihan poikki yksinhuoltajakokeilusta

 Keskiviikkona otin omaa aikaa ja tein jotain luovaa ja rentoa, ihan vain itselleni ja itseäni varten. Menin ensimmäistä kertaa Babyjoyhin, paikkaan josta en yllättäen ollut koskaan aiemmin kuullut mitään vaikka asunkin sitä melko lähellä. Siellä oli ihana Self Love Mandala sylivauvojen kanssa-iltapäivä, jossa ideana oli että äidit saavat rentoutua tekemällä jotakin luovaa ja meditatiivista mutta niin että vauva voi olla mukana. Mandala on ikäaikainen ympyrän muotoon tehty kuvio, jota käytetään mietiskelyn apuvälineenä. En tiennyt mandaloista yhtään mitään ennestään tai ollut sellaista koskaan maalannut, joten olikin hauskaa alkaa täyttää suurta tyhjää taulupohjaa ja katsoa millainen omasta mandalastani syntyy.

Tykkäsin Babyjoysta tosi paljon, niin paljon odotan innolla pääseväni sinne uudestaan. Vastaanotto siellä oli hyvin lämmin ja äidit saivat tuntea itsensä hemmotelluiksi kuningattariksi. Päivä alkoi jalkakylvyllä ja alkujuomat (pinkkiä vichyä) tarjottiin kuohuviinilaseista. Jalkakylvyn lomassa saimme herkutella pientä naposteltavaa ja samalla keskustelimme tarkemmin mandaloista ja toiveistamme omaan mandalaan. Minä keksin luoda kodin hengetär- mandalan eli sellaisen mandalan, joka toisi hyvää ja rakkaudentäyteistä henkeä uuteen kotiimme.

Mandalastani tuli todella hempeä ja satumainen. Aion ripustaa sen uuden kodin lastenhuoneeseen, se näyttää siltä että kuuluu sinne. Mandalaa oli tosi hauskaa maalata. Maalaaminen aloitetaan keskeltä taulua ja ympyrä ympyrältä tai kerros kerrokselta sitten vain maalataan jotain mitä mieleen pälkähtää. Välillä imetin Viljaa ja kävin kolme kertaa pesemässä kakkapyllyä (me ei käytetä monien vauvaperheiden suosimia kosteuspyyhkeitä ollenkaan). Vilja oli hereillä melkein koko neljän tunnin mittaisen iltapäivän ajan, mutta malttoi kantoliinassa nukkua kuitenkin vähän aikaan. Vaikka pikkuinen olikin paljon hereillä niin viihtyi hyvin eikä itkeskellyt ollenkaan. Vilja ei muutenkaan juuri ole vielä itkenyt, on siinä tosi erilainen kuin isosiskonsa, joka itki paljon.

Parasta tuossa päivässä oli kuitenkin se, että sain vähän hengähtää ja olla vähän aikaa "kaksin" Viljan kanssa. Oli ihanaa palata kotiin Tuulin luo muutaman tunnin erossaolon jälkeen, kun ollaan oltu niin tiiviisti yhdessä koko ajan. Teemun isotäti Leena oli Tuulia hoitamassa ja heillä oli ollut tosi mukavaa. Leena oli saanut Tuulin jälleen päikkäreillekkin ja he olivat lukeneet kymmeniä kirjoja. Tuuli oli kuulemma selkeästi nauttinut jakamattomasta huomiosta, mitä oli Leenalta saanut. Uskon että päivä teki siis kaikille tosi hyvää!

Nostan muuten hattua kaikille yksinhuoltajille. Huh miten rankalta eilinen, lauantai, tuntui kun olin siis torstaista lähtien ollut yksin Tuulin ja Viljan kanssa. Perjantai meni vielä ihan heittämällä mutta eilen takkusi ihan kaikki. Tuulilla oli kaikkien aikojen tahtomispäivä enkä muista että olisi niin paljon itkenyt kuin sitten vauva-aikojen. Eilinen oli siis mulle oikea hermojen kestävyyden harjoituspäivä ja kärsivällisyyden ja lempeän äitinä olemisen treenaamisen retriitti.

Tässä muutama (kaikkien kirjoittaminen vaatisi oman postauksen) esimerkkitilanne eiliseltä tahto-Tuulista 2v2kk:

Aamulla:
- Tuuli halusi mämmiä aamupalaksi (niin halusi eilen aamullakin, mutta ei tykännyt siitä yhtään). Laitoin mämmiä tarjolle, Tuuli pyysi siihen maitoa. Kysyin, haluaako mantelimaitoa vai omaa maitoaan (luomulehmänmaitoa), näytin purkkeja ja Tuuli sanoi että mantelimaitoa. Kaadoin mantelimaitoa pikkaisen mämmin sekaan, Tuuli raivostui ja hoki "pois, pois". No kaadoin maidon mämmin joukosta pois, sekin raivostutti Tuulin. Tuuli ilmoitti haluavansa luomumaitoa mämmiin, kaadoin ja taas sama toistui, että ei pois pois, kaadoin maidon pois ja voi että se itketti. Tuuli ei suostunut maistamaan mämmiä ollenkaan. Tekemäni pääsiäissmoothie eli pashan makuinen smoothie kelpasi onneksi, siinä oli sitten Tuulin aamupala.

Iltapäivällä ja illalla:
- Ruuaksi oli makaronilaatikkoa, sekä lounaaksi että illalliseksi jolloin molemmilla tää sama tilanne toistui. Tuuli pyysi makaronilaatikkoonsa ketsuppia. Laitoin ketsuppia, mutta määrä oli Tuulin mielestä liian vähäinen ja raivostui siitä. Rauhallisesti selitin, että lisää ketsuppia saa sitten kun on syönyt ne kohdat, joissa sitä jo on mutta ennen ei laiteta lisää. Kauhea raivoaminen, kunnes lopulta söi vähän.

- Iltaruuan jälkeen ollessani puhelimessa Tuuli veteli suunsa täyteen Adan ja Junin nappuloita koiranruokapurkista. Lopetin puhelun, en jaksanut alkaa taistella mutta kerroin että nappulat ovat koirien ruokaa eikä ihmisten.

. Kylpyyn mennessä vesi oli liian kuumaa, kun Tuuli jalalla kokeili ja se harmitti. Vaikka kuinka viilensin vettä, ei kylpy kelvannut vaikka Tuuli oli itse toivonut kylpyä.



Miten ihmeessä meillä oli samaa ruokaa tarjolla sekä lounaaksi että illalliseksi? (Ei siinä että siinä olisi mitään pahaa mutta itseäni häiritsee syödä samaa lämmintä ruokaa kahdesti päivän aikana joten meillä on aina eri ruoka illaksi). Väsymyksestä huolimatta patistin itseni piristymään sen verran eilen, että lähdimme Malmille ruokakauppaan. Meidän oli siis ollut tarkoitus lähteä aamulla keskustaan kaupunkikävelylle Jennin kanssa ja tekeen vähän ostoksia, mutta peruin suunnitelman kun olin niin poikki. Vilja oli edellisiltana puklannut kaksi kertaa meidän sänkyyn juuri ennen nukkumaan menoa, niin kahteen kertaan vaihdoin lakanat ja yövaatteet, ja pikkuisella oli maha ihan tyhjä sitten koko yön niin tuntui että imetin melkein koko yön :D Mutta niin, väsymyksestä huolimatta suuntasimme reippaina bussilla Malmille Cittariin ostamaan lohilehtikaalikeittoaineksia, sillä sellaista olin aikoinut illalliseksi kokata. Kauppareissu meni hyvin, mutta kotiin päästessä olin niin väsynyt etten todellakaan jaksanut alkaa enää kokkamaan. Niin sitten syötiin taas sitä samaa makaronilaatikkoa, mitä Teemu oli ihanasti ennen lähtöään meille tehnyt valtavan satsin. Tuulikin oli niin väsynyt, että nukahti jo seitsemältä ja vain viiden minuutin (huom ei normaalin tunnin) nukutuksen jälkeen. Myöhään illalla Tuulilla oli noussut kuume, mietittiin johtuikohan niistä koirannappuloiden syömisestä kun nyt tänään ei oo enää ollut kuumetta. Nappulathan turpoaa mahassa tosi paljon ja silloin pitäisi juoda valtava määrä nestettä. Ei mikään suositeltavin ruoka siis, koirillekkin syöttäisin mieluummin raakaravintoa jos taas jaksaisi panostaa siihen juttuun jossain vaiheessa.

Yksinhuoltajakokeilu päättyi eilen illalla sitten kun Teemu tuli puoli kahdeksan aikaan kotiin. Huh olipa ihanaa saada rakas kotiin ja jakaa lastenhoitovastuu taas toisen kanssa. Ja nyt on ihanasti vielä koko maanantaikin vapaata, me mennään ehkä Korkeasaareen!

Pääsiäinen yksin lasten kanssa - kotieläintilalla vierailu ja muuta mukavaa tekemistä

Pikkunallekarhu-Vilja matkasi kotieläintilalla kantoliinassa nukkuen koko reissun.

Jäin pääsiäiseksi Tuulin ja Viljan kanssa kotiin, kun mies lähti laittamaan kesämökkiämme isänsä kanssa. Leikkimökki tuskin muuten valmistuisi täksikään kesäksi. Oon ollut aiemmin Tuulin kanssa vain kaksi kertaa kotona yön ilman Teemua mutta ei jännittänyt yhtään etukäteen olla pidempää aikaa kahden lapsen kanssa yksin. Hassu sanoa ylipäänsä että olla yksin lasten kanssa, sillä mullahan on koko ajan seuraa :) Päätin keksiä pääsiäisen päiville hauskaa ohjelmaa meille, että ei ainakaan jumituttaisi neljän seinään sisään tai ettei aika tulisi pitkäksi.

Tuuli ihaili lehmiä

Tänään pitkäperjantaina suuntasimmekin Fallkullan kotieläintilalle. Se on auki koko pääsiäisen 10-15 ja mikä hauskinta, muutama päivä sitten siellä kuoriutui suloisia pikkutipuja. Eikä siinä vielä kaikki, tipujen lisäksi sai ihastella söpöjä ja poukkoilevia karitsoja. Pääsiäinen näkyi tilalla hyvin muutenkin, sillä siellä oli ihania pääsiäiskoristeluja ja pääsiäisaiheisia tekstejä.

Kuusi pikkuista pääsiäistipua

Kävimme hakemassa mukaan myös anopin ja neljävuotiaan Eppu-serkun. Vähän etukäteen mietin, miten autoilu sujuu kun Vilja useimmiten itkee aika paljon turvakaukalossa ja siitä johtuen matkanteko etenee välillä hitaamman puoleisesti. Nyt ilokseni Vilja nukkui koko menomatkan tyytyväisesti ja perillä Fallkullassa siirto kaukalosta kantoliinaankin sujui erinomaisesti. Vilja havahtui vain hetkeksi hereille, mutta jatkoi sitten uniaan ja nukkui koko vierailun ajan.

Tuuli odotti eniten heppojen näkemistä. Kun käveltiin niitä katsomaan, niin Tuuli hoki koko ajan "lisää, lisää, lisää". Mentiin katsomaan heppoja niin lähelle kuin pääsi, mutta Tuulin mielestä ei tarpeeksi sillä hän olisi kovasti halunnut antaa hepoille pusun.

Oli hauskaa kuunnella ja seurata, miten Tuuli yritti matkia kaikkien eläinten ääniä - lampaiden kohdalla jopa niin paljon, että mummo pyysi Tuulia ja Eppu määkimään hieman hiljempaa :D

Lopuksi pidimme pihalla pienen retkituokion, kun Tuuli ilmoitti että on nälkä. Mummolla oli smoothiet mukana, mutta kahviokin olisi ollut auki. Tuuli on oppinut ihan viime aikoina hienosti ilmaisemaan tuntemuksiaan, kuten nälkää, innostusta, harmitusta ja väsymystä. Yksi päivä Tuuli esimerkiksi kertoi itkien että "Tuuli on aivan loppu!" ja heppoja ihastellessaan tänään sanoi että "Tuuli on niin innoissaan".

Kotimatkalle lähtiessä Vilja heräsi liinasta kaukaloon siirtäessäni, mutta lähdin kuitenkin ajamaan kun halusin kokeilla, josko olisi nukahtanut auton liikkuessa uudelleen uneen. No ei päästy paria kilometriä kauemmas kun ilmoitti selkeästi nälästä. Niin me sitten istuskeltiin kaikki autossa Tapulikaupungissa ja mää imetin siinä ratin takana :) Vilja söi pitkään ja nukahti ja nukkui kaukalossa mukavasti kotiin asti. Tuuli muuttui taaperona niin ihanaksi automatkailijaksi, että nytkin istui tosi kärsivällisesti koko imetysajan eikä valittanut yhtään pysähdyksestä. Hänen koko vauvavuoden autoilu oli sen sijaan suoraan sanottuna aivan helvetillistä, toivon niin että Viljan kanssa sujuisi helpommin eikä matkanteko olisi aina yhtä pysähtelyä.

Fallkullassa olisi ollut hevosajeluakin ja Tuuli puhui haluavansa ratsastaa; saa nähdä mennäänkö uudestaan vielä pääsiäisen aikana tekemään noi jutut. Huomenna ollaan suuntaamassa kaupungille. Tuulista on hauskaa matkustaa bussilla ja junalla, joten itse matkanteko keskustaan on jo hauska ohjelmanumero. Vilja sai ristiäislahjaksi 70€ lahjakortin Stokkalle, joten haaveilen vähän josko mentäisiin kiertelemään sinne lastenosastolle ja ostaisin jonkin kauniin Molon asun Viljalle. Ystäväni Jenni on lupautunut tulemaan kanssamme kaupunkikävelylle, joten ehkä mennään pyöriin vähän Espalle ja ties minne.

Miten muuten lasten kanssa voisi viettää pääsiäistä kaupungissa? Ideoita ja tekemistä olisi täällä Helsingissä vaikka kuinka paljon, se on ihan parasta Helsingissä asumisessa. Seurasaaressa olisi pääsiäiskokotkin lauantaina, mutta meidän rytmille se on harmillisen myöhään kun alkavat vasta 18.30. Ehkä parin vuoden päästä :)

Iloista ja aurinkoista pääsiäistä! <3 

Aprillipäivän talviset ristiäiset

Rakas prinsessamme sai kasteen yhtä lumisateisena päivänä kuin syntyessään, nimittäin aprillipäivä Helsingissä oli kovin talvinen eikä keväästä ollutkaan yhtäkkiä enää merkkejä. Siksi Viljan saama toinen nimi Talvikki sopikin tunnelmaan täydellisesti. Toinen nimi tuli kaikille läheisille yllätyksenä mutta etunimen kerroimme jo syntymäpäivänä, kun selvisi että vauva on tyttö ja nimihän oli ollut päätettynä jo alkuraskaudesta asti.

Vietimme ristiäisiä Tapanilan kirkolla. Paikka on meille tärkeä, sillä minut ja Teemu on myös vihitty siellä ja lisäksi Tuulin ristiäisiä vietettiin siellä kaksi vuotta sitten. Meidän koti olisi liian pieni ja ahdas reilulle 20 hengelle. On tosi kätevää, että seurakunnalla on tuollaisia kivoja juhlatiloja, joiden käyttäminen ei myöskään maksa mitään. Kastetilaisuus kirkossa oli todella tunnelmallinen ja papin puhe oli niin liikuttava, että pidättelin kyyneleitä mutta huomasin ainakin myös oman äitini pyyhkivän silmäkulmiaan. Pappi puhui tosi kauniisti. Vilja oli hereillä koko ajan ja uskomatonta kyllä pysyi tosi rauhallisena, ei itkenyt kertaakaan mutta välillä vähän vääntelehti kun masussa pärisi.

Ristiäisissä parasta oli se, että juhlat syntyivät yhdessä tekemällä: Läheisemme antoivat kukin oman panoksensa järjestelyihin. Isäni halusi tarjota alkumaljat, anoppini eli mummo toi suloiset koivunoksilla koristellut tulppaanikimput pöytiin. Hän oli leiponut myös fetapiirakkaa ja katsoi Tuulin perään juhlien ajan. Äitini toi pippereitä, pappa koristeli tilaa, ystäväni Manna toimi tarjoilijana ja auttoi alkuvalmisteluissa ja siivouksessa. Teemu teki herkullisen bataattikeiton (ainoa murheemme oli, että keittoa olisi saanut olla vähän enemmän sillä se melkein loppui kesken). Pappi lainasi omia skumppalasejaan niin ei tarvinnut hommata kertakäyttölaseja alkumaljoille. Huikein yksittäinen juhlaelementti oli kuitenkin ehdottomasti mielettömän upea ja taivaallisen makuinen täytekakku, jonka ystäväni Krista oli samana aamuna leiponut. Kaksikerroksista kakkua koristi Kristan itse tekemä sokerimassapupu. Kakku oli ihanan keväinen, sillä mustikkacurdia täydensi makuparina raikas sitruunamousse.Haastetta Kristalle kakun tekoon oli tuonut gluteeniton leivonta, kun kakkupohja ei käyttäydy ollenkaan samalla tavalla leivonnassa kuin tavallisista jauhoista leivottu. Mausta tai koostumuksesta ei kuitenkaan olisi kukaan osannut arvata, että se oli gluteenitonta.

Viljan lahjatoiveeksi olimme esittäneet, että toivoisimme hänelle jotakin kevyttä, aineetonta tai kirjekuoreen mahtuvaa lahjaa. Halusimme rajoittaa kotiimme tulevan tavaran määrää, sillä Tuulin jäljiltä meillä on tosi paljon vaatteita ja leluja ja minua ahdistaa lelujen jatkuva lisääntyvä määrä. Kaikki sukulaiset ja ystävämme kunnioittivat lahjatoivetta ihanasti, sillä Vilja sai maailman söpöimmän kummilusikan, rahaa omalle säästötililleen, lahjakortteja (kekseliäin lahjakortti oli erityisesti ystäväni Iitan perheeltä saatu lahjakortti Viljalle istutettavaan omenapuuhun uuden kotimme pihaan!), koruja (mm.kertakaikkisen suloisen Kalevakorun suojelusenkelin siivet-kaulakorun) ja itseneulottuja luomuksia, kuten upean virkatun vauvapeiton.

Niin, meidän perhettä on siunattu myös uudella kodilla! Eikä millä tahansa kodilla vaan unelmien kodilla. Me nimittäin muutamme toukokuun aikana omaan taloon! Olemme todella innoissamme ja mieli vaikka mitä sisustushaaveiluja pullollaan. Valoitan niistä varmasti jossain vaiheessa lisää.

Mutta nyt virallisesti nimensä saanut Vilja Talvikki alkaa heräillä, hän nukkuu taaskin päiväuniaan kantoliinassani tässä samalla kirjoittaessani. Vilja on todellinen liinavauva, sillä hän herää yleensä heti jos yritän laittaa turvakaukaloon tai sänkyyn nukkumaan mutta liinassa vetelee helposti parinkin tunnin päikkärit. Rakastan pitää onneksi Viljaa lähellä ja liinassa, joten se ei haittaa muuta kuin kangaspuilla kutomistani, sillä vauva edessä liinassa en pysty kutomaan. Uusi liinaprojektini siis tuntuu junnaavan paikallaan kun tuntuu, että päivässä ei löydy juuri tilaisuuksia kutomiselle. Niin epätoivoisesti olen vähän kutomista kaivannut, että viime yönä koitin hiipiä kutomaan yhden aikaan kun muu perhe nukkui sikeästi. Sain reilun sentin kudotuksi, kun kuulin makuuhuoneesta jo Viljan ääniä. Vilja olikin sitten yhtäkkiä pirteä kuin peipponen mitä ei varmasti olisi ollut, jos olisin vain jatkanut uniani hänen vieressään (silloin Vilja nukkuu niiiin hyvin). Otin Viljan sitten turvakaukaloon kangaspuiden viereen, ajattelin että jos viihtyisi vähän aikaa katselemassa kutomistani. Seuraavaksi heräsikin sitten Teemu, vaikka yritin kutoa todella hiljaa. Kangaspuilla ei kyllä pysty äänettömästi kutomaan ja kangin kiertämisestä vasta meteliä tuleekin, lisäksi kirkkaan kudontavalot paistavat makkariin asti kun meillä ei ole makkarissa mitään suljettavaa ovea. Aloin pelätä, että herätän sitten Tuulinkin niin pakko oli nöyrtyä jättämään kangaspuut odottamaan. Toivoisin tänään saavani tilaisuuden kutoa! Uskon tilannettava helpottavan myös kun Teemua varten tilaamani Ruckelin kantoreppu saapuu, niin Vilja voisi nukkua Teemunkin kannettavana. Jostain syystä aina kun siirrän Viljaa nukkumaan Teemun syliin, niin Vilja hyvin pian herää ja haluaa takaisin maidontuoksun eli minun luokse. Vauhtia kutomisprojektiini laittaa kyllä nyt ensi kuussa koittava muutto, sillä kangaspuita ei voi mitenkään siirtää uuteen kotiin ilman että loimi on kudottu loppuun! Vielä olisi aika monta metriä jäljellä...

Jäädaalia-loimi

Ensimmäinen loimeni omille syksyllä 2016 hankituille kangaspuilleni on vaaleanpunaisen ja harmaan eri sävyjä yhdistelevä Bockens 8/2- puuvillaloimi. Siinä on yhteensä kahdeksaa eri sävyistä lankaa (neljää eri harmaata ja neljää eri vaaleanpunaista) ja pituutta 19 metriä. Nimensä Jäädaalia sai syksyllä kantoliinakurssilla Sannin ja minun Daalia-loimen mukaan (joka on nimetty kauniiden daaliakukkien mukaan), sillä Daaliassa oli samat neljä vaaleanpunaisen sävyä mutta yhdistettynä neljään eri keltaisen sävyyn. Jäädaalia onkin siis viileämpi versio Daaliasta. Ideoin Jäädaalian jälleen yhdessä Sannin kanssa ja tein yhdessä alkuosan kankaanrakennuksesta Sannin kanssa.

Jäädaalia loimitukilla

Loimilankoja mieheni minulle kyhäämässä rullatelineessä

Tässä kaikki loimilangat

Loimiletti

Loimen rakennusta luomapuilla

Kangaspuiden ja kaikkien tarvikkeiden hommaaminen ei ollut ihan halpa juttu kotiäidin budjettiin, mutta onneksi moni väline löytyi kohtuuhintaisesti käytettynä. Ostin kangaspuut Rosbacka Handmade-brändillä kutovalta Sannalta ja olen ollut puihin erittäin tyytyväinen. Ne ovat kahdeksanvartiset ja -polkuiset 100cm leveät hyväkuntoiset puut ja kaupassa mukana sain joitakin tarvikkeita, kuten ison kasan niisiä, sukkulan, loimipäreitä, puolanpohjia... Luomapuut olivat toinen arvokkaampi hankinta mutta ne löysin satasella eräältä tutuntutulta. Mutta esimerkiksi käärinpirran jouduin ostamaan uutena ja se tuli vähän kalliiksi, kun tilasin Toikalta ensin luhaan kiinnitettävän mallin, joka oli mielestäni erittäin hankala käyttää. Niimpä sain onneksi vaihdettua sen kannelliseen käärinpirtaan, mutta postikulut piti maksaa edestakaisin tietenkin uudestaan ja sellainen pitkä helposti katkeava käärinpirtahan ei ole kaikkein helpoin postitettava tuote.

Loimi niisivarsille kohotettuna ja rakas esikoiseni ihmettelemässä.

 Kankaanrakennuksen työvaiheiden hitaus kotona yllätti, sillä syksyn kantoliinankudontakurssilla kaikki työvaiheet ehti tehdä kolmessa kokonaisessa päivässä. Mutta jujuhan piilee siinä, että eihän kotona pysty mitenkään raivaamaan kolmea kokonaista "työpäivää" rakentaa kangasta vaan käytännössä tunnin sieltä täältä ja joinain päivinä ei yhtään. Esikoisen päiväuniajat olivat usein ainoa mahdollisuus keskittyä vaikkapa niisimään. Tuuli onnistui myös pidentämään loimen tukille kiertoa noin kolmella tunnilla sen normaalin vartin sijaan heittämällä pehmolelunsa kesken tukillekierron lankojen päälle, minkä seurauksena osa langoista vaati jatkuvaa manuaalista korjailua koko tukille vedon ajan.

Loimi vihdoin niisittynä ja alkusolmut useampaan kertaan kiristeltyinä ja uudelleen solmittuina.

Viimeisillään raskaana oli myös välillä hieman huvittavaa könytä sitomassa välittäjiä ja polkusia puiden alla, mutta onneksi minulla olikin kaksi loistoapuria (Teemu ja Tuuli).

Vihdoin kankaanrakennus oli valmista ja pääsin kutomaan, ensimmäistä kertaa omilla puillani! Voi sitä mieletöntä fiilistä. Testailin kudontaa ensin Bockensin violetilla cottolinlangalla ja sitten harmaalla ja vaaleanpunaisella loimesta ylijääneellä puuvillalangalla. Sitten aloitin ensimmäistä Jäädaalia-liinaa Chunky Slingsin käsinvärjäämällä vaaleansinipunaisella bambukuteella.

Sukkulassa bambukude

Sidoksena on nelivartinen ja -polkuinen crackle. Kuvio ei oikeastaan erotukaan juuri ollenkaan tuon monivärisen bambukuteen kanssa, mutta yksivärisen selkeästi loimilangoista erivärisen langan kanssa kuvio pääsisi paremmin oikeuksiinsa (mikä näkyy seuraavassa liinaprojektissani, jossa kudelanka on sitruunankeltaista! Siitä lisää myöhemmin).

Tuleva kantoliina monivärisellä bambukuteella

Hauska tarina muuten tuolla sukkulalla, joka näkyy osittain mm. tuossa ylemmässä kuvassa. Se on rakkaan edesmenneen mummuni vanha! Teemu löysi sen syksyllä sattumalta isovanhempieni vanhan kotitalon autotallista ja toi minulle. Sukkulassa on vieläpä mummuni aiemman nimen nimikirjaimet TM eli sukkula on melko vanha, mutta eipä ole Toikan sukkula miksikään vuosien saatossa muuttunut kun noita samanlaisia myydään edelleen. Mummuni kutoi kauan sitten, ennen syntymääni, kangaspuilla mm. mattoja ja ryijyjä, mutta harrastus sitten jossain vaiheessa jäi. On ihanaa kutoa mummun vanhalla sukkulalla ja ajatella, että ehkä mummu siellä jossain tietää minun niin sanotusti jatkavan hänen kutomisperinnettään :)

Ensimmäisiä ulkoiluja vauvan kanssa

Vilja on takin alla oma tekemässä Daalia-liinassa kietaisuristissä

Vihdoin on kulunut kaksi viikkoa ja Viljan kanssa sai lähteä ulos nauttimaan aurinkoisista talvikeleistä! Ei olla hommattu Viljalle ollenkaan vaunuja, koska ajateltiin että niitä ei välttämättä tarvittais ollenkaan koko vauvavuonna. Aika näppärästi on ulkoilut sujuneetkin nyt kun pidemmille kävelyille otan mukaan Tuulille rattaat, lyhyemmät matkat hän jaksaa kävellä hyvin. Yleensä rattaatkin on mukana vain pehmolelun kyydittelyä varten, mutta toisaalta jos Tuulille iskeekin vaikkapa kotimatkalla väsymyskiukku, niin rattaat on hyvä olla mukana. Ja liukkailla keleillä pysyy helpommin pystyssä, kun työntelee rattaita :D

Tilasin uuden kantotakin Greyseltä ja olen tykännyt tuosta kovasti! Tuulin kanssa mulla oli käytettynä ostettu musta Mam all weather-takki ja se ajaa kyllä hyvin asiansa, mutta kaipaisin siihen jotain iloisuutta synkän mustan sijaan. Siksi musta on nyt ihanaa, kun on pinkki kantotakki!

Koen vauvan kanssa liinailun vaunujen sijaan kovin helpoksi, kun minusta on niin paljon helpompi pukea vauva liinan alle. En ole koskaan pukenut vauvaa vaunuilua varten vaan aina liinaan, niin osaan jotenkin helpommin miettiä mitä kullekkin säälle tulee laittaa. Lähinnähän liinaillessa pitää miettiä vaatekerrosten määrä ja sitten suojata hyvin liinan ulkopuolelle pilkottavat osat eli pää, kädet ja jalat :) Ystäväni oli kutonut Viljalle babyshower-lahjaksi ihanat liinailuvillasukat, ne pääsevät nyt kovaan käyttöön.

Toisin kuin Tuuli, Vilja vaikuttaa kyllä sellaiselta vauvalta, joka viihtyisi vaunuissakin. Aika näyttää, tuleeko sellaiset hommattua. En ole koskaan nukuttanut lasta ulos, joten siitäkään en tiedä mitään. Vilja on nyt näinä ensimmäisinä parina viikkonaan nukkunut päiväuniaan pääsääntöisesti liinassa, sylissä tai auton turvakaukalossa. Tuuli nukkui melkein kaikki ensimmäisen vuotensa päikkärit liinassa tai repussa ja välillä sängyllä, sitten vuoden ikäisestä aina sängyllä.

Sain kuulla Tuulin vauvavuotena joiltakuilta aika ihmetteleviä ja vähän tuomitseviakin kommentteja, kun ei omisteta vaunuja. Se tuntui häiritsevän joitain hirveästi, minkä koin vähän hassuna. Pitäisikö sellaiset olla vain siksi, että ne yleensä mielletään tärkeäksi hankinnaksi vauvavuoteen? Innostuisinko käyttämään sellaisia, jos meillä olisi sellaiset? Ainakin vaunujen ostamatta jättäminen on iso säästö, jos miettii niiden hintoja uutena ja kuisti pysyy siistimpänä, kun siellä on vain Tuulin rattaat :)  Ja liinoja tulee käytettyä ahkerasti! :)